Tekstit

Helmet sisäampumaradalla

Kuva
Kun jotain hyvää löytää, siitä on syytä pitää kiinni. Viime vuonna samaan aikaan pidimme koeammuntatilaisuuden Gunpoint Helsingin sisäampumaradalla. Helmikuussa kun ei keleistä tiedä, varma valinta on mennä sisätiloihin! Tilaisuus sai vuosi sitten erinomaista palautetta, joten mentiin uudestaan - varsinkin kun saimme taas Benellit mukaan. Aselakihan on sillä tavalla uudistumassa maaliskuun alusta lukien, että aselupahakemuksen voi laittaa vireille sähköisesti (ampuma-aselaki 1/1998 42.2 §), mutta muutoin uuden aseen joutuu edelleen ostamaan vähän kuin sian säkissä - paitsi, jos sattuu olemaan Haulikkohelmien aktiivinen jäsen. Vuosien varrella me olemme kokeilleet paitsi Benelliä, mutta myös Blaseria, Berettaa muutamia mainitakseni. Jopa käytettyjen aseiden iltaa on vietetty muutama vuosi sitten Mäntsälässä - itse muistan kokeilleeni mm. mustaruutihaulikkoa! Mutta tänä vuonna ajeltiin kaameassa veis- ja räntäsateessa Konalaan, ja se ehdottomasti kannatti. Paikalla olivat Teuvo Louhisola

Välillä jotain muutakin, kuin ruudintuoksua ja kiekonpalasia!

Kuva
  Haulikkohelmien toimintahan toki pääasiassa on ammunnan harjoittelua ja jahteja, mutta aina välillä teemana on ihan jotain muuta! Tällä kertaa yhteistyössä Optikko Kivinen, Zeiss ja Hius- ja Kauneushuone Kristalli.  On muuten niin, että käynti optikolla on tänä päivänä parhaimmillaan todellinen osaamisen ja teknologisen kehityksen huipentuma. Ensiarvoisen tärkeää on tietysti huolehtia silmänterveydestä - kaihi tulee kaikille, mutta ammattilaisten ketju hoitaa sen ja muut näkemiseen liittyvät haasteet kuntoon. Saimme myös Zeiss -teknologiasta uusinta uutta; sehän tarjoaa edistyksellistä linssiteknologiaa; Zeiss i.Scription sopii osalle meistä erityisen hyvin ja helpottaa esimerkiksi pimeällä ajoa. Optikko Kivisen Turengin toimipisteessä on Zeiss-laite, jolla voi varmistua ensin siitä, onko omassa näkökyvyssä sellaisia ominaisuuksia, joita i.Scription voi parantaa. Optikko Kivinen on itsenäinen toimija, jolla on myös omaa maahantuontia - ehdottomasti visiitin arvoinen paikka; olipa kys
Kuva
📷Taru Vilpas Helmet mukana historiansa ensimmäisen CHEDDITE 1-trapkisan järjestelyissä! Olipahan rutistus, kun päätettiin elokuun alussa, että hoidetaan trapkisan järjestelyitä, kun Eräkolmion maahantuoma Cheddite on pääroolissa skeet- ja trapkisoissa  Lopen ampumaurheilukeskuksessa. Ala-Hämeen ampujat tarvittiin SAL-kisaseuraksi ja teknistä osaamista (ja talkookäsiä) Kiikalan Haulikkoampujista. Alkuun oli hieman epävarmaa, minkä verran saisimme trapampujia liikkeelle, Loppihan ei ole erityisen tunnettu trapkisoista (vielä!) ja johan ne metsätkin kutsuvat, kun jahtikausi on alkanut. Pelko oli turhaa - trapparit vastasivat kutsuumme ja lopullinen vahvuus kisoissa oli 47 ampujaa!! Lisätään siihen vielä skeet-ampujia reilut puolensataa ja saimme jalkeille jo ihan komean määrän ampumaurheilijoita! Yhteistyökumppaneita saimme isolla kädellä; Jaki -äänenvaimentimet & Asemestari Kari Laurila Optikko Kivinen, Hämeenlinna, Turenki, Lammi Hius- ja kauneushuone Kristalli, Hämeenlinna Erälopp

Valmennuksella laadukkaasti liikkeelle!

Kuva
  Haulikkohelmien  yksi keskeinen periaate on pitää kynnys jäsenyyteen matalalla - ei tarvita kokemusta, eikä omia välineitä. Itse asiassa, jos aikaisempaa ammuntataustaa ei ole, on fiksumpaa tulla ensin tilaisuuksiimme ja kokeilla eri aseita, ennenkuin menee ja ostaa oman aseen. Meillä saa hyvää pohjatietoa ja mahdollisuuden kokeillakin erilaisia haulikoita, voi sitten rauhassa miettiä panostaako heti uuteen vai aloittaako hyvällä käytetyllä. Viime pyhänä meillä oli trap-kurssi SSG:llä Sipoossa. Kaksi ryhmää, kymmenkunta Helmeä harjoittelemassa oikeaa ammuntatekniikka Jarmo Rosenqvistin johdolla. Jarmon viesti on selkeä - tekniikka haltuun ja osumat tulevat oikeaoppisen ammuntatekniikan kautta. Hän olikin aidosti murheissaan, jos joku sattui osumaan tuurilla🤐.. Sää oli vihdoin haulikkoammunnalle sopiva, aurinkoa ja lämpöä. Tätä lisää! Trapkurssitus jatkuu vielä kerran - 18.6. Kurssi on täynnä, mutta katsojaksi voi ilmoittautua , jos toimintamme kiinnostaa. Muuta mukavaa on luvassa vu

Jotain vanhaa ja hyväksikoettua, jotain uutta ja mahdollisesti vallan mukavaa - Haulikkohelmet 2023!!

Kuva
  Haulikkohelmien tarina on alkanut Ravintola Kappelissa 27.4.2015 kun kolme perustajajäsentä päätti ryhtyä tuumasta toimeen. Johanna, Riikka ja Sirpa halusivat perustaa yhteisön, joka mahdollistaisi haulikkoammunnasta kiinnostuneiden naisten verkostoitumisen, metsästyksen ja treenauksen. Vuosien varrella ollaan "hieman" laajennettu toimintaa; on oltu Sastan showroom-tilaisuudessa, viininmaistajaisissa, optikolla, sisärata-ammunnoissa, kierretty Riistapolkuja, kisattu, valmentauduttu..  Vuosikokouksessa Sipoon SSG:n radalla oli ihanaa havaita, että tilaisuus oli taas kerran lämminhenkinen - sinne oli ilmeisen helppoa tulla ensikertalaisenakin ja tarjolla oli sekä aseita, panoksia (kiitos @erakolmio / Jukka Tölli), kuin ammattiapuakin - kiitos Jarmo Rosenqvist ja Satu Pusila. Vaikka hallitukseen emme saaneetkaan nyt mitään uudistuksia - millekään yhdstykselle ei ole hyväksi, jos samat naamat jatkavat vuosikymmeniä hallinnossa - oli jäsenkunnalla (paikalla lähes 30 Helmeä) sekä

Sisäampumarata on erityisen huoleton vaihtoehto tuulessa ja tuiskussa!

Kuva
Kun lähtee yhdistyksen johtokuntaan , pitäisi jollain tavalla kantaa vastuunsa ja olla hyödyksi jäsenille. Näkymätöntä työtä tehdään kyllä, hallinto on pakollinen osa kaikkien rekisteröityneiden tahojen toimintaa, mutta totuus on, ettei kukaan halua vapaa-ajallaan maksaa pelkästä hallinnosta. Pitää olla mielekästä tarjontaa. Alkuperäinen idea, järjestää pimeä ilta haulikkoradalla, kariutui oman ajanpuutteen takia. Kattava verkostoni osoittautui tässä kohtaa taas kerran kullanarvoiseksi ja keksin järjestää illan sisäampumaradalla. Lopullinen niitti oli, kun näin sen saunan - Gunpoint Helsinki !! Jokainen vastuullinen ampumarata haluaa tietää, että sen asiakkaat ovat fiksuja, lainkuuliaisia kansalaisia - niinpä myös Gunpointissa asiaan kuuluu tutustuminen, jonka yhteydessä tutustuin väkeen ja tiloihin. Ilokseni sain myös tietää, että Benellin pumppu- ja puoliautomaattimallit ( Nova Speed ja M2 Speed Performance ) ovat talossa asiakkaille vuokrattavissa. Ilman mutta halusin mahdollistaa

Vuosikokouksen 2022 satoa - ja kehotus käyttää ampumaratojen palveluita! 😁

Kuva
Haulikkohelmien vuosikokouksessa oltiin pitkästä aikaa koolla ja tehtiin yhteisymmärryksessä tukku päätöksiä tulevasta. Ennen varsinaista kokousta Teuvo Louhisola Oy  maahantuojan ominaisuudessa tarjosi Benellin haulikkomalleja koeammuttavaksi. Lopen ampumaradalla käytössämme oli sekä metsästystrap- että compacrata ja melkein 30 Helmeä tutustumassa sekä aseisiin, että osa kokeilemassa myös compac-ammuntaa.  Benelli tunnetaan ennenmuuta puoliautomaattiaseistaan ja on sittemmin laajentanut valikoimaansa myös päällekkäispiippuisiin metsästys- ja rata-aseisiin. Myös kiväärit kuuluvat Benellin valikoimaan. Puoliautomaattihaulikko nimensä mukaisesti lataa itsensä uudelleen poistettuaan ensin ammutun hylsyn ulos. "Puolari" on kevyestä painostaan (esim. Benelli Raffaello BE Diamond 2,9 kg) huolimatta miellyttävä ampua - "inertiatoimisena" ase hyödyntää rekyyliä lataamiseen, eikä ase potkaise ammuttaessa juuri ollenkaan. Vuosikokousosallistujat pääsivät kokeilemaan sekä puol