Haulikkohelmien tapahtumien sisällön tuotannosta

Jotkut teistä varmasti joskus miettivät, miten yhdistys tuottaa tapahtumiensa sisällön. Helmillä on kevyt toimintakoneisto. Käytännössä hallitusjäsenet ideoivat tapahtumia ja tekevät niistä ns. vuosikellon. Pyrimme tarjoamaan ammunta- tai metsästystapahtumia vähintään 6 vuodessa ja niiden lisäksi muita tapahtumia toisen mokoman. Yksi legendaarisista tapahtumistamme on Haulikkohelmien leikkimielinen kesäkisa, jossa rohkeimmat alkeiskurssilaisetkin ovat kunnostautuneet. Esimerkiksi Liisa Sihvo ampui kisassa ensimmäisen kiekko-osumansa ja sai komeat hurraukset. Olemme 2018 rutkasti ylittäneet tavoitteet tapahtumien tuotannossa kiitos aktiivisen hallituksen. Meillä on sidosrymissä jahteja myyviä yrittäjiä ja maatiloja, joiden mailla voimme metsästää. Lisäksi hallituksessa on 2018 kaksi ampumaseuran haulikkojaostolaista, joiden kautta olemme saaneet järjestettyä ampumakurssitusta radoille.

Kesän 2018 kansallisen trapin voittajakolmikko Karita Taimisto, Taru Vilpas ja Hanna Pettinen

Mutta ei tässä kaikki! Joinakin vuosina meillä on ollut myös aktiivisia jäseniä, jotka ovat idoineet jonkun tapahtuman. Jos sinulla on mielessä joku haulikkoampumiseen liittyvä (AVI on hyväksynyt yhdistyksen haulikkoryhmäksi, emme järjestä kivääriammuntaa) tai sitä sivuava tapahtuma (metsästys, koirat, muoti tms.), ota reippaasti yhteyttä hallitusjäseniimme. Tapahtuma voi olla pieni, rajattu esimerkiksi noin 6 henkilölle ja yhdistys voi sponsoroida sitä eväiden tai muiden kohtuullisten maksujen osalta. Hallitus päättää, mitä tapahtumia vuosikelloomme sijoittuu mutta niitä ei ole koskaan liikaa ja vaihtelu aina virkistää!

Kesän 2018 jatkokurssilaisia SSG:n radalla

 

Sinä voit olla hallitukselle avuksi!

Me kaikki teemme tätä yhdistystoimintaa oman työmme ohella. Voit antaa merkittävää apua muistamalla oman viitenumerosi ja käyttämällä sitä kaikissa maksuissa. Mikäli et käytä viitettäsi, pankki ottaa maksuista korotetun palvelumaksun joka kerralla. Moni joutuu usein tarkistamaan meiltä tilinumeromme (FI6417453000200081). Jos tätä lukiessa alkaa omatunto soimata, Johanna laittaa seuraavan kerran ensi vuoden maksutietoihin viitteesi.

Vältä myös usein toistuvia kysymyksiä WhatsApp ryhmässä. Löydät TAPAHTUMAT WhatsApp ryhmästä tiedot jahdeista, kursseista ja muista tapahtumistamme. Myös Facebook sivuiltamme löytyvät yksityiskohdat. Ole ystävällinen ja esitä mahdolliset kysymykset suoraan tapahtumaa järjestävälle henkilölle WhatsAppilla tai sähköpostitse haulikkohelmet@gmail.com. Muistathan, että TAPAHTUMAT WhatsApp ryhmä on tarkoitettu tapahtumien ilmoittautumislinkeille ja siellä ei ole tarkoitus ylläpitää keskustelua. Osa jäsenistämme ei halua olla somessa eikä pidä pitkistä viestiketjuista, minkä vuoksi TAPAHTUMAT ryhmä pyritään rauhoittamaan. Helmillähän on myös PULINAT WhatsApp ryhmä, jossa sopii pulista mielin määrin aamuin öin melkeinpä aiheesta kuin aiheesta. Sieltä saa kokemukseni mukaan vastauksen kaikkeen. Myös vaikkei haluaisi.

Mikäli olet tulossa johonkin tapahtumaan, sinut liitetään yleensä suppeampaam WhatsApp ryhmään, missä saat tarkempaa infoa ja näet, ketkä muut ovat tulossa. Se on myös oiva paikka jakaa jahtikuvia ja kokemuksia. Voit myös tarjota kaverille kyytiä tapahtumaan yms. sitä kautta.

Vuosikokous

Pidämme vuosikokouksen yleensä huhtikuussa. Tässä kokouksessa käsittelemme sääntömääräisiä asioita, kuten seuran talouden ja toiminnantarkastajan lausunnon seuran tilasta. Olemme yleensä yhdistäneet vuosikokoukseen ammuntatreenit ja lounaan. Kokous on ollut Sipoon ampumaradalla SSG:n tiloissa. Ennen vuosikokousta on usein lähetetty jäsenkysely. Kyselyssä on ollut myös mahdollisuus ehdottaa jäseniä hallitukseen. Kyselyyn osallistuvien kesken on usein arvottu lippispalkintoja. Kiinnostavin asia vuosikokouksessa lienee seuraavan vuoden toimintasuunnitelma.

Mikä tekee kivan seuran?

Seura on juuri niin kiva kuin jäsenensä. Helmien tapauksissa siis huippuluokkaa! Me koetamme mahdollistaa matalan kynnyksen osallistumista ja sellaisia tapahtumia, joissa vasta-alkajillakin on kivaa. Fasaanijahti on erinomainen paikka harjoitella riistalaukauksia ja ampumakurssit eivät tee pahaa konkarillekaan. Toivotamme kaikille jäsenille mukavia tapahtumia ja tervetuloa ideoimaan niitä!

Puheenjohtaja Nea Tukia vaativassa arvontatehtävässä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valmennuksella laadukkaasti liikkeelle!

Haulikkohelmien Benelli-ilta

Jotain vanhaa ja hyväksikoettua, jotain uutta ja mahdollisesti vallan mukavaa - Haulikkohelmet 2023!!